Tulin ajatelleeksi tätä päivityksen aihetta, kun katselin meidän 7-haaraista kynttelikköä, joka tuo valoa marraskuun pimeyteen keittiön ikkunalla. Ajatus on peräisin virren 600 kolmannesta säkeistöstä: Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, / tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Sen kirjoittaja oli keskitysleirillä eikä silti menettänyt toivoaan. Hän ajatteli varmaan, että joko hän kuolee tai pääsee pois leiriltä. Hänen kohtalokseen tuli teloitus, mutta runo on kuitenkin jäänyt elämään virren sanoiksi.

Mielestäni kristinuskon toivo on vähän samanlaista kuin siinä, onko lasi puoliksi täysi vai puoliksi tyhjä. Olen itse optimisti, koska lasi voi olla ääriään myöten täynnä mutta ei koskaan täysin tyhjä. Vesipisarat lähestyvät ääretöntä pienuutta, jota ei kuitenkaan voi koskaan saavuttaa. Samalla logiikalla kristityn toivo ei voi koskaan kadota kokonaan, vaan aina on jäljellä ainakin pieni toivon pilkahdus.