Eilen vietimme uudenvuodenpäivää, joka on arkipyhä. Tänä vuonna se osui lauantaille, joten sen vuoksi tämä päivitys tulee vasta sunnuntaina lauantain sijaan.

Katekismus opettaa kasteesta seuraavasti: kaste ja ehtoollinen ovat luterilaisen kirkon kaksi sakramenttia. Sakramentissa Jumalan sana yhdistyy aineeseen, kasteessa siis veteen. Yleensä luterilaisessa kirkossa kasteessa kastetaan pieniä lapsia. Jonkin verran kasteita toimitetaan myös rippikoulun jälkeen ennen konfirmaatiota.

Kasteessa lapsi, nuori tai aikuinen otetaan seurakunnan jäseneksi ja Jumalan perheväkeen. Nimitys Jumalan perheväki ei ole omaa keksintöäni, vaan sitä käytetään omassa seurakunnassani jonkin verran. Jeesus on meidän veljemme, ja kaikki me olemme taivaallisen Isämme lapsia ja siten toistemme siskoja ja veljiä.